Artikkelit

Neljä sisarusta peri metsätilan Sonkajärveltä

Neljä sisarusta peri Sonkajärveltä 50 hehtaarin metsätilan vanhemmiltaan. He tiedostivat, että vastuullinen metsänomistaminen vaatii aktiivisuutta, mutta se olisi tuottanut haasteita koska kaikki asuivat 500 kilometrin päässä metsätilasta.


He teettivät 2016 – 2017 metsänhoitotöitä, mutta metsänhoitoyhdistyksen kautta tehdyt hoitotyöt kustannukset söivät kaikki tuotot. Se vaikutti intoon alkaa jatkaa metsätilan aktiivista hoitoa itse.


Sisarukset pohtivat metsän myymistä ja tarjouksia pyydettiin muutamista paikoista. Ystävän vinkistä he perehtyivät myös yhteismetsään, joka ajatuksena viehätti heitä. Se takasi sen että suvun metsistä ei tarvitsisi kokonaan luopua, vaan metsänomistajuus säilyy, mutta vastuu metsänhoidosta siirtyi yhteismetsälle.Yhteismetsään liityttäessä yhteismetsäosuudet jaettiin sisarusten kesken ja nyt kaikki voivat itse päättää osuuksien myynnistä. Jos metsätila olisi lohkottu sisarusten kesken olisi metsätiloista tullut hallinnoinnin kannalta pieniä ja hankalasti hoidettavia. Lohkominen itsessään on kallis toimenpide ja johtaa metsänhoidon kannalta epäoptimaaliseen pirstoutumiseen.


“Aari yhteismetsä oli ensimmäinen paikka, josta saatiin lukuja ja faktaa yhteismetsästä.” Ammattitaito vahvisti tunnetta siitä, että metsän AARI Yhteismetsä osuuksien jälkimarkkinat ovat hyvät ja että sitä voi jatkossa käyttää vaikkapa lainan vakuutena.


Yhteismetsä takaa jatkuvaa tuottoa ja sen, että vanhempien perintö on edelleen voimissaan ja suvun omistuksessa. Heti ensimmäisestä keskustelusta lähtien AARIn ammattilaiset vakuuttivat tiedolla ja luvuilla. On hyvin myönteinen asia, että metsäalan ammattilaiset hoitavat metsää ja suunnittelevat, että miten siitä saadaan paras tuotto monimuotoisuutta unohtamatta tai kestävällä metsänhoidolla paras tuotto.


Reaaliajassa päivittyvä dashboardilta AARI Yhteismetsä -palvelusta saa seurattua sijoitusta ja siten miten oma metsä tuottaa.


“Olemme kaikki sisarukset olleet hyvin tyytyväisiä tähän.”