Articles

Markkinakatsaus 2026

Markkinakatsauksemme pureutuu puun hintoihin, kemiallisen metsä- ja sahateollisuuden näkymiin, sekä geopolitiikkaan. Lopputuotemarkkinoilla on enemmän epävarmuutta kuin varmuutta, mutta näkemyksemme mukaan metsäsijoittaja nukkuu yönsä edelleen hyvin, sillä pitkäjänteisen metsäsijoittamisen fundamentit ovat pysyneet muuttumattomina Suomessa.

Puumarkkina

Puun hintojen yli puoli vuotta kestänyt lasku pysähtyi alkuvuonna ja kääntyi jälleen lievään nousuun. Puunhinta pysyi poikkeuksellisella tasolla vuosien 2024–2025 vaihteen yli ja kevääseen -25 tultaessa hintojen kirimatka oli hyvin lyhyt uusiin huippulukemiin. Keväällä 2026, määränpää on ollut sama, mutta alkupiste hyvin erilainen. Mitä viimeisen kuuden kuukauden aikana on tapahtunut?

Vuoden 2025 syksyllä alkaneen puunhintojen laskun yksi merkittävä selittävä tekijä on ollut puun osto- ja hakkuumäärien erkanema. Tyypillisesti yksityismetsistä hakataan vuosittain 40–45 Mm3 kuutiometriä puuta, jonka lisäksi ostomäärät eivät merkittävästi poikkea tästä trendistä. Vuonna 2025 arviomme mukaan ”ostovelkaa” syntyi merkittävästi. Pienempi kaupankäyntivolyymi on johtanut puun hintojen laskuun. Emme kuitenkaan pidä todennäköisenä, että teollisuuden puun kulutus asettuu tavanomaista matalammalle tasolle, joten uskomme kauppamäärien kirivän ”ostovelan” kiinni, jonka myötä tukkipuulle on odotettavissa jälleen erinomaisia hintoja pitkän aikavälin keskiarvoon nähden. Kuitupuussa mahdollinen nousuvara on niukempi. Seuraamme erityisesti harvennusleimikkojen kuitupuun hintoja.

Suomalaisen metsäsijoituksen yksi kilpailuvalteista on puunostajien runsas lukumäärä ja tuotantolaitoksien monipuolisuus. On kuitenkin selvää, että puunostajien maksukyky raaka-aineesta vaihtelee ajanjaksojen välillä. Esimerkiksi varastojen suuruus, voi näkyä puusta maksettavissa hinnoissa, jolloin puusta maksukyky voi vaihdella merkittävästi toimijoiden välillä. Puulle oikeaa hintaa mietittäessä on myös hyvä muistaa, että julkistettavat puunhintatilastot ovat laskettu Metsäteollisuus RY:n jäsenien hankinnoista.

Sahatavara

Sahatavaran vientihinnat ovat pitäneet hyvin pintansa huolimatta tukkihintojen heilunnasta. Hintataso on pysynyt erityisesti kuusisahatavaran kohdalla yli 250 eur/m³. Näkemyksemme mukaan havusahatavaran niukkuus näkyy edelleen markkinoilla. Rakentaminen Keski-Euroopassa ei ole vauhdissa, mutta tästä huolimatta sahatavara käy kaupaksi hyvällä hinnalla. Kun lyhytaikaista tarjonnan lisäystä Keski-Euroopassa ei ole odotettavissa on todennäköistä, että sahatavaran hinnat pysyvät hyvällä tasolla.

Keski-Euroopassa kuusivarannot ovat kääntyneet laskuun. Saksassa saatavuus on vielä kohtuullinen, mutta varantojen ennustetaan supistuvan jyrkästi vuoden 2035 jälkeen. Itävallassa puuvaranto kääntyi ensimmäistä kertaa laskuun viimeisimmissä inventaariotiedoissa (2016–2021). Rakentamisen piristyminen ja paheneva puupula näkyvät selvästi markkinoilla: erityisesti kuusi- ja mäntytukin hinnat ovat nousseet ennätystasoille.

Kemiallinen metsäteollisuus

Vuoden 2024 lopusta alkaen markkinasellussa nähtiin käänne, kun lehtisellun hinnat lähtivät laskuun siinä missä havusellun hinnat eivät juurikaan muuttuneet. Sellulaatuja on mahdollista korvata keskenään tiettyyn pisteeseen asti ilman, että lopputuotteen ominaisuudet muuttuvat merkittävästi. Lehtisellun laskeneet hinnat juontuvat kapasiteetin lisäyksestä Latinalaisessa Amerikassa. Nähtävästi lehtisellun tarjontatilanne on normalisoitunut, jonka ansiosta sen hinta on noussut siinä missä havusellun hinta on aavistuksen laskenut. Kotimaan metsäyhtiöiden selludivisioonat eivät raportoineet rohkaisevia tuloksia, jota havusellun hintakehitys edustaa. Vetoapua tarvittaisiin makrotaloudesta esimerkiksi kulutuskysynnän kautta, mutta yleisesti kohonnut korkotaso ei tällä hetkellä näytä merkkejä paremmasta.

Globaalimarkkina & geopolitiikka

MENA- alue (Middle-East North Africa) on Suomen sahateollisuuden viennille tärkeä markkina, jossa yksittäisenä maana Egypti on volyymiltaan suurin sahatavaran ostaja. USA:n ja Israelin aloittama hyökkäyssota Irania kohtaan on johtanut Hormuzinsalmen sulkemiseen ja logistiikan hidastumiseen tällä markkina-alueella. Vakuutuskulut ja konttien hinnat ovat nousseet lyhyessä ajassa ripeästi. Ymmärryksemme mukaan suurimpia rakennustyömaita ei kuitenkaan seisoteta, vaan sahatavaraa pyritään tuomaan tavalla tai toisella työmaille. Koska kyseessä on volyymipainotteinen maantiede erikoislaatujen sijaan, näemme vaikutukset tukkipuun hintaan maltillisina ja keskitymme tuomaan esiin pitkän aikavälin näkymiä, joissa korostuvat havupuun niukkuus. Mikäli tilanne pitkittyy ja öljyvarannot käyvät vähiin on mahdollista, että inflaatiovauhti kasvaa erityisesti energian osalta, joka voi taasen tarjota vetoapua biomassan hinnoille. Lisäksi on mahdollista, että lannoitteiden hinnoissa nähdään nousupainetta, mikäli kaasun ja öljyn hinnat säilyttävät korrelaationsa.

Metsätilamarkkina

Näkemyksemme mukaan metsätilamarkkina tarjoaa, huolimatta kemiallisen metsäteollisuuden haasteista, tälläkin hetkellä mahdollisuuksia ostajalle. Esimerkiksi metsätilat, joissa on hakkuumahdollisuuksia erityisesti kuusen osalta, käyvät hyvin kaupaksi. Samaan aikaan kuitenkin taimikkovaltaisia ja nuoren kehitysluokan metsiä jää paljon myös myymättä. Näkemyksemme metsätilamarkkinasta on positiivinen ja näemme markkinan ostajan markkinana, entistä tärkeämpää on valita oikeat ostokohteet oikeaan hintaan. Yksittäisenä maantieteenä erityisesti Pohjois-Suomessa kaupankäyntivolyymi on ollut hyvä, ja ennakkotietojemme mukaan metsämaan hinnat ovat nousseet muutaman prosentin vuoden vaihteeseen verrattuna, joka mukailee käännettä puun hinnoissa.

Yhteenveto

Havupuun niukkuus ei ole ohimenevä ilmiö, vaan markkinaa määrittävä rakenteellinen trendi, joka näkyy jo sekä Keski-Euroopassa että Pohjois-Amerikassa. Keski-Euroopan laskevat varannot ja Kanadan vaikea yli ajan pienentynyt sahatavaran tuotanto luovat edellytykset laadukkaan tukin hinnoille. Metsämaan hinnat heijastelevat tätä kokonaisuutta. Kun puun pitkän aikavälin hintatrendi on nouseva ja metsäsijoittamisen riskitaso matala, metsätilojen arvot pysyvät vakaalla kasvu-uralla ilman, että suuria heilahduksia tapahtuu jatkuvasti.

Arvioimme edellisessä markkinakatsauksessa seuraavalle 18 kuukaudelle puun hintoihin laskupainetta kuitupuun osalta, mutta tukkipuun hinnalle nousupainetta. Näkemyksemme mukaan tukkipuussa on vielä nousuvaraa, vetoapua on saatavilla erityisesti kuusitukista. Kuitupuun osalta hinnat ovat laskeneet, mahdolliseen hintakäännökseen tarvitaan vetoapua lopputuotteiden hinnoista – seuraamme erityisesti harvennusleimikkojen hintatasoa.

Näkemyksemme mukaan puunhinta on nyt metsänomistajan kannalta hyvällä tasolla vastaten markkinan tasapainotasoa. Syksylle odotuksemme ovat neutraalit, emmekä odota hintoihin suurta muutosta. Vastaavaan voimakkaaseen hintojen laskuun, jollainen nähtiin syksyllä 2025, emme usko.