Monelle metsänomistaminen on muuten mielekästä, mutta veroasioiden ja hallinnollisten kiemuroiden kanssa pähkäillessä voi tulla mieleen, että pääsisikö jollain keinolla helpommalla.
Myynkö metsäni pois, jotta vältän metsäverotukseen perehtymisen? Metsän myynnin verotus voi olla kova. Toisaalta olisi mukavaa nauttia metsästä saatavista tuloista, mutta myös puun myynnin verotus syö osan tuotoista. Yhteismetsä tarjoaa tässä oivallisen vaihtoehdon.
Yksityismetsänomistajan metsätalouden tulos verotetaan pääomatulona
Metsänomistajat ovat verovelvollisia metsätaloudestaan. Moni metsänomistaja tuskailee vuosittain kuittien etsimisen, muistiinpanojen ja metsäveroilmoituksen täyttämisen kanssa. Paljonko tulee veroja maksettavaksi? Voisiko verotusta omalla kohdalla jotenkin pienentää? Muistinko kaikki kulut ja tuliko ne nyt kirjattua oikein?
Sellaisina vuosina, kun metsänomistaja saa metsästä enemmän tuloa kuin metsänhoitoon kuluu rahaa, on metsätalouden tulos plussalla. Tulosta verotetaan pääomatulona, jolloin veroprosentti on joko 30 tai 34 prosenttia riippuen siitä, paljonko henkilöllä on yhteenlaskettuja pääomatuloja. Metsäverotus on osa henkilön kokonaisverotusta, joten siihen vaikuttavat henkilön muutkin tulot. Puun myynnin eli usein kansankielisesti puhuttuna metsän myynnin verotus on siis melko kovaa, ja moni miettiikin, miten verotaakkaa saisi pienennettyä.
Metsäyhtymän verotus
Metsäyhtymän verotus ei juuri eroa yksin metsää omistavan yksityismetsänomistajan verotuksesta. Suurin ero on, että metsäyhtymä tekee yhden veroilmoituksen, eikä kaikkien osakkaiden tarvitse tehdä omaa metsäveroilmoitusta. Kaikki yhtymän osakkaat kuitenkin vastaavat omistussuhteiden mukaan veroista itse.
Yhteismetsän verotus on kevyempää
Yhteismetsä on verotuksellisestikin mielenkiintoinen metsänomistuksen muoto. Verottaja suosii yhteismetsiä pääomaverotusta kevyemmällä verotuksella. Yhteismetsän osakkaana voi nauttia verovapaista ylijäämistä.
Yhteismetsä on verotuksessa yhteisetuus, jota verotetaan erillisenä verovelvollisena. Yhteismetsän veroilmoituksen laatiminen on toimitsijan tai hoitokunnan vastuulla. Tämä tarkoittaa, että yhteismetsän osakkaiden ei tarvitse miettiä verotusta, vaan yhteismetsästä tehdään yksi veroilmoitus, joka kattaa koko yhteismetsän ja sen kaikki metsätilat.
Yhteismetsän veroprosentti on 26,5 prosenttia eli se maksaa verotettavasta tulostaan aina 26,5 prosenttia veroa. Se on vähemmän kuin pääomatulojen verotus, jonka mukaan yksityistä metsänomistajaa verotetaan metsätalouden tuloksesta. Tämä on yhteismetsälle selkeä etu osakkaiden hyväksi. Tuloksesta jää enemmän yhteismetsälle ja sitä kautta jaettavaksi yhteismetsän osakkaille. Yhteismetsän osakkaille maksettava tulo eli ylijäämä on verovapaa tulo, eikä sitä tarvitse ilmoittaa verottajalle. Yhteismetsän osakkaan ei siis tarvitse huolehtia metsätalouteen liittyvästä verotuksesta ollenkaan. Yhteismetsän osakkaana voi omistaa metsää ja nauttia verottomista tuotoista.
Metsän myynnin verotus verrattuna yhteismetsään liittymiseen
Moni metsänomistaja pohtii omaa tilannettaan metsänomistajana ja punnitsee, olisiko aika luopua omasta metsätilasta. Vaihtoehtoja ovat metsän myyminen tai liittäminen yhteismetsään. Metsätilan myyminen on lopullinen toimenpide, jolloin side metsään katkeaa kokonaan.
Metsätilan myynnistä saatava luovutusvoitto voi olla veronalaista pääomatuloa. Kun metsän myyntivoittovero on 30 tai 34 prosenttia, se voi tuntua kovalta summalta oman omaisuuden myynnistä. On myös tilanteita, joissa metsätilasta luopuminen on osittain tai täysin verovapaata. Esimerkkeinä pakkolunastusten osittainen verovapaus ja metsän myynti luonnonsuojelualueeksi, jolloin saatava suojelukorvaus on täysin verovapaa. Näistä voi lukea tarkemmin Verohallinnon sivulta Metsätalouden luovutusvoitot.
Metsätilasta luopuminen ei ole ainut vaihtoehto
Hyvä vaihtoehto on myös liittää oma tai metsäyhtymän metsätila yhteismetsään. Tällöin metsänomistajan ei tarvitse enää itse huolehtia metsänhoidollisista toimenpiteistä, mutta tilille tulee vuosittain yhteismetsän jakama verovapaa ylijäämä. Liitettäessä metsätila yhteismetsään ei tapahdu luovutusta, joten liittyjälle ei tule liittämisestä veroja maksettavaksi. Veroja ei tule maksettavaksi, vaikka liittyjä olisi käyttänyt liitettävän metsätilan koko metsävähennyspohjan. Käytetyn metsävähennyksen määrä lisätään metsätilan luovutusvoittoon, mutta metsätilan liittämisessä yhteismetsään ei tapahdu luovutusta.
Liitettäessä metsää yhteismetsään metsätilan arvo arvioidaan. Metsätilan arvon perusteella määräytyy saatavien yhteismetsäosuuksien määrä. Jos metsätilan arvo ja saatavien yhteismetsäosuuksien arvo ovat yhtä suuret, liittäminen yhteismetsään on vapaa luovutusvoittoverosta.
Jos metsäyhtymän metsät liitetään yhteismetsään, yhteismetsän osuudet jaetaan liittymisen yhteydessä metsäyhtymän osakkaille omistussuhteiden mukaisesti ja jokaiselle osakkaalle voidaan liittymisessä yleensä perustaa oma haamutila osuuksille. Tämän jälkeen kukin omistaa yhteismetsäosuudet itse ja voi päättää esimerkiksi yhteismetsäosuuksiensa myymisestä.
Yhteismetsäosuuden myynnin verotus
Yhteismetsäosuuden myynti tai luovutus vastaa kiinteistökauppaa tai –luovutusta. Yhteismetsäosuuden myyntiä suunniteltaessa tulee osuudelle määrittää arvo. Arvon määritykseen ei ole olemassa yhtä vakiintunutta tapaa. Osuuden arvosta on hyvä kysyä yhteismetsän hoitokunnalta tai toimitsijalta. Kun osuuden arvo määritetty, tehdään kaupat kaupanvahvistajan vahvistamana. Tässä kohtaa osuuden myyjä maksaa mahdollisen myyntivoittoveron, mikäli yhteismetsäosuuden arvo on noussut omistuksen aikana. Myyntivoittoa verotetaan pääomatulona eli siitä maksetaan 30 tai 34 prosenttia veroa. Yhteismetsäosuuden myyminen perillisille verovapaasti on mahdollista, mikäli perinnönjättäjä on omistanut yhteismetsäosuudet yli kymmenen vuotta. Pari ihan pikku juttua osui silmiin:
”Yhteismetsä on verotuksessa yhteisetuus, jota verotetaan yhtenä verovelvollisena. Yhteismetsän veroilmoitus laaditaan toimitsijan tai hoitokunnan toimesta.”
–> laittaisin näin: Yhteismetsä on verotuksessa yhteisetuus, jota verotetaan erillisenä verovelvollisena. Yhteismetsän veroilmoituksen laatiminen on toimitsijan tai hoitokunnan vastuulla.
”Yhteismetsään liityttäessä liittyjälle ei tule maksettavakseen veroja. Myöskään käytetty metsävähennys ei realisoidu yhteismetsään liityttäessä, vaan se jätetään huomioimatta.”
–> Liitettäessä metsätila yhteismetsään ei tapahdu luovutusta, joten liittyjälle ei tule liittämisestä veroja maksettavaksi. Veroja ei tule maksettavaksi, vaikka liittyjä olisi käyttänyt liitettävän metsätilan koko metsävähennyspohjan. Käytetyn metsävähennyksen määrä lisätään metsätilan luovutusvoittoon, mutta metsätilan liittämisessä yhteismetsään ei tapahdu luovutusta.
”Jos metsäyhtymän metsät liitetään yhteismetsään, yhteismetsän osuudet jaetaan liittymisen yhteydessä metsäyhtymän osakkaille omistussuhteiden mukaisesti. Tämän jälkeen kukin omistaa yhteismetsäosuudet itse ja voi päättää esimerkiksi yhteismetsäosuuksiensa myymisestä.” –>
Jos metsäyhtymän metsät liitetään yhteismetsään, yhteismetsän osuudet jaetaan liittymisen yhteydessä metsäyhtymän osakkaille omistussuhteiden mukaisesti ja jokaiselle osakkaalle voidaan liittymisessä yleensä perustaa oma haamutila osuuksille. Tämän jälkeen kukin omistaa yhteismetsäosuudet itse ja voi päättää esimerkiksi yhteismetsäosuuksiensa myymisestä.
”Myöskään myytäessä yhteismetsäosuuksia luovutusvoittoon tai -tappioon ei lisätä myyjän mahdollisesti aiemmin käyttämiä metsävähennyksiä.” –>
Myöskään myytäessä yhteismetsäosuuksia luovutusvoittoon tai -tappioon ei lisätä myyjän mahdollisesti aiemmin käyttämiä metsävähennyksiä, sillä metsävähennyspohja siirtyi liitännässä yhteismetsälle.
Yhteismetsän osakas ei huolehdi veroilmoituksesta ja veroista
Yhteismetsän hallinto tai toimitsijamies huolehtii hallinnosta, kirjanpidosta, veroilmoituksesta ja kaikesta byrokratiasta osakkaiden puolesta. Samoin vastuu metsien hoidosta on osakaskunnalla tai toimitsijalla. Osakkaiden ei siis tarvitse kantaa huolta metsäsuunnitelmasta tai metsien hoidosta. Yhteismetsän osakkaana oleminen on huoletonta. Tuotoista voi nauttia ilman vuosittaista kuittien etsimistä ja metsäveroilmoituksen täyttämistä. Halutessaan osakkailla on mahdollisuus osallistua yhteismetsän päätöksentekoon yhdessä muiden osakkaiden kanssa osakaskunnan kokouksissa.
Haluaisitko sinäkin nauttia vuotuisesta verovapaasta ylijäämästä ja metsäomistuksen tuomasta taloudellista turvasta, ilman verotuksellista vastuuta? Ota yhteyttä niin kerromme lisää AARI Yhteismetsästämme.
Teksti on päivitetty ja tarkastettu 15.1.2026. Alkuperäinen teksti on julkaistu 31.1.2022.

