Artikkelit

Perintömetsä – Mitä tehdä?

Perintömetsä on aina ajankohtainen aihe. Oletko saanut metsää perinnöksi tai miettimässä metsän perinnöksi jättämistä? Me kokosimme listan vaihtoehdoista, miten perintönä saadun metsän kohdalla on viisasta toimia. Ei ole olemassa yhtä oikeaa vaihtoehtoa, mutta esittelemme erilaisia vaihtoehtoja, joista suurin osa metsänomistajista löytää mielekkään tavan metsäomaisuuden jatkojärjestelylle. Perintömetsään voi liittyä muistoja ja tunnearvoa, on kuitenkin hyvä pohtia metsänomistamista kokonaisvaltaisesti. Jos metsänomistaminen on sinulle täysin uutta voit tutustua tästä aiemmin julkaistuun metsänomistajan muistilistaan. Me AARI:lla näemme, että tärkeintä on hoitaa metsää aktiivisesti. Aktiivinen metsänhoito voi tarkoittaa metsäsuunnitelman hankkimista, itsetehtyjä metsänhoitotöitä, yhteismetsään liittymistä tai metsätilan myymistä.

Perintömetsän myyminen

“Perintömetsä on viisainta myydä pois”, kirjoittaa Esa Lappalainen Metsäkeskuksen blogissa. Perintömetsän myyminen on usein hyvä vaihtoehto. Kuten sanottu meistä tärkeintä on pitää metsä aktiivisen hoidon piirissä. Jotta metsä olisi kannattava sijoitus tulee sen olla oikein hoidettu, mikä taas vaatii metsänomistajalta aktiivista otetta. Tämän tavoitteen voi toteuttaa monella eri metsänomistus muodolla. Jos et siis halua olla aktiivinen metsänomistaja kannattaa metsätilan myymistä harkita. Ennen myyntiä perintömetsästä voidaan osittaa osia, esimerkiksi rakennuksia tai muita perillisille tärkeitä osia, jotka jäävät perillisen hallintaan.

Verotuksen kannalta perintönä saatu metsätila kannattaa myydä kokonaisuudessaan, ei niin että ensin tehdään puukaupat ja myydään jäljelle jäänyt metsätilan maapohja. Kun metsätila myydään kokonaisuutena jää perijälle maksettavaksi vain perintövero. Tällöin perillisen ei myöskään tarvitse huolehtia metsänhoito toimenpiteistä, puukaupoista tai muista metsänomistajan vastuista. Jos tulevat perijät ovat halukkaita jatkamaan metsätilan aktiivista hoitoa tulisi metsätilan sukupolvenvaihdos tehdä hyvissä ajoin elinaikana, kuten Lappalainenkin kirjoituksessaan toteaa. Tällöin perijät säästyvät perintöveroilta ja maksavat saamastaan metsätilasta vain lahjaveron. Lahjavero on lähimmille sukulaisille 10-17%, lahjan suuruudesta riippuen, perintöveron ollessa 10-19%. Autamme sukupolven vaihdoksissa, voit ottaa meihin yhteyttä tästä.

Yhteismetsään liittyminen

Mikäli et halua myydä perintömetsääsi kokonaan pois, tarjoamme metsänomistuksen muodoksi yhteismetsää. Yhteismetsä on jatkuvasti suosiotaan kasvattava metsänomistuksen muoto. Se on hyvä vaihtoehto myös silloin kun perinnönjättäjä toivoo, ettei perintömetsää myydä. Kun perintömetsä liitetään osaksi yhteismetsää, siirtyy omistus yhteismetsälle ja sinä saat metsätilan arvoa vastaavan määrän yhteismetsä osuuksia. Yhteismetsän osakkailla, eli yhteismetsä osuuksien omistajilla, on päätäntävalta yhteismetsää koskevissa päätöksissä. Yhteismetsä on siis omistajalle helppo ja kustannustehokas tapa omistaa metsää. Tämän lisäksi se estää metsien pirstoutumista, sillä metsiä hoidetaan suurempina kokonaisuuksina. Myös yhteismetsään liityttäessä voidaan metsätilasta osittaa alueita, jotka jäävät perillisen hallintaan. Lue tästä lisää AARI Yhteismetsästä. Yhteismetsä osuudet ovat helposti myytävissä ja siirrettävissä toiselle omistajalle, mikä helpottaa perinnönjakoa useamman perijän kesken. Tällöin jokainen uusi omistaja voi tehdä omat päätökset omistuksensa jatkosta.

Perintömetsän hallinnan jatkaminen

Mikäli haluat pitää perintönä saadun metsätilan omassa hallinnassasi ja haluat olla varma, että saat metsätilastasi optimaalisen taloudellisen hyödyn luontoarvoja unohtamatta, ota meihin yhteyttä yhteydenottolomakkeella, niin teemme sinulle AARI Hoitometsä metsänhoitosuunnitelman. Aktiivinen ja suunnitelmallinen metsänhoito on sekä sinun että luonnon etu. Oikein tehtynä metsänhoitotoimenpiteet parantavat metsän taloudellista tuottoa ja luonnon monimuotoisuutta metsäomistajan omia tavoitteita unohtamatta.

Mikäli sinua mietityttää mikä olisi sopivin vaihtoehto sinulle ota yhteyttä niin keskustellaan tavoitteistasi ja kartoitetaan sinulle paras vaihtoehto.