
Ennallistaminen mahdollistaa alueen vesitalouden palauttamisen lähemmäs luonnontilaista suota sekä uudenlaisten elinympäristöjen syntymisen.

AARI Yhteismetsä on käynnistämässä Matosuon suoluonnon ennallistamishankkeen Kajaanissa sijaitsevallaKuusimäen kiinteistöllään. Ennallistamistoimet palauttavat alueelle luonnon monimuotoisuutta, turvaavatkosteikkolajiston elinolosuhteita ja ehkäisevät arvokkaan

Suomessa turpeen nosto energiaksi aloitettiin jo 1800-luvulla ja se jatkuu edelleen vaikka määrät ovat laskeneet merkittävästi. Huipussaan turpeen energiakäyttö oli

Kulotuksella tuotetaan elinympäristöjä palaneesta puusta riippuvaisille lajeille, kuten kulokauniaiselle. Kulotusta tarvitaan koska varsinaiset metsäpalot ovat Suomessa onneksi harvinaisia. Kulotus kuuluu

AARI Metsä Oy on sitoutunut tarjoamaan korkealaatuisia metsäsijoittamisen palveluita sekä institutionaalisille sijoittajille että yksityishenkilöille. Painopisteemme on kestävässä metsätaloudessa, jossa asiakkaidemme

Ilmastonmuutos ja luonnon monimuotoisuuden väheneminen ovat kaksi erittäin merkittävää ympäristöuhkaa maailmassa. Metsät ovat avainasemassa ilmastonmuutoksen hidastamisessa, sillä ne sitovat ja

lmaston lämpeneminen kasvattaa metsätuhojen riskiä entisestään. Metsien kasvu on hidasta ja tuhoriskien pienentäminen koko metsän elinkaaren aikana on tärkeää.

LähiTapiola Yhteismetsä ja Etelä-Savon ELY-keskus ovat sopineet luonnonsuojelualueen perustamisesta Hirvensalmella sijaitsevalle Vuurtin metsätilalle. Metsätilaan kuuluu myös kahdeksan pientä saarta ja luotoa.

Hehtaarilla on 100 aaria, joista yksi AARI jää käsittelemättä, jotta pystymme omalla toiminnallamme vaikuttamaan metsien monimuotoisuuteen ja elämän jatkumiseen metsissä.