
Moni miettii, mikä on metsän arvo per hehtaari. Tai kuinka paljon on metsän tuotto hehtaarilta.

Monelle metsänomistaminen on muuten mielekästä, mutta veroasioiden ja hallinnollisten kiemuroiden kanssa pähkäillessä voi tulla mieleen, että pääsisikö jollain keinolla helpommalla.

Ennallistaminen mahdollistaa alueen vesitalouden palauttamisen lähemmäs luonnontilaista suota sekä uudenlaisten elinympäristöjen syntymisen.

Saha- ja kemiallisen metsäteollisuuden näkymät erkaantuvat toisistaan • Sahateollisuuden näkymät ovat vahvat kemiallisen metsäteollisuuden ahdingosta huolimatta. • Hyvin hoidetuissa metsissä yli 2/3 ansainnasta tulee

Kesällä 2025 AARI Metsällä työskenteli kolme kesäharjoittelijaa: Esa Ruhanen, Aapo Halmeenmäki ja Toivo Jokinen. He tulivat eri taustoista ja päätyivät kesän aikana monipuolisiin tehtäviin niin maastoon kuin toimistoonkin.

AARI Yhteismetsä on käynnistämässä Matosuon suoluonnon ennallistamishankkeen Kajaanissa sijaitsevallaKuusimäen kiinteistöllään. Ennallistamistoimet palauttavat alueelle luonnon monimuotoisuutta, turvaavatkosteikkolajiston elinolosuhteita ja ehkäisevät arvokkaan

Uusimmassa Metsänomistaja-podcastin jaksossa sukelletaan syvälle metsäsijoittamisen maailmaan, kun metsänomistaja, AARI Metsä Oy:n ja Conifer Consulting Oy:n toimitusjohtaja ja kokenut metsäsijoittaja

Yhdysvaltojen tuontitullien vaikutukset metsänomistajan näkökulmasta Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin nopeasti muuttuva tullipolitiikka vaikuttaa puun kysyntään jahintaan. Tämä on ajankohtainen ja

Puruveden vedenlaatu on heikentynyt viime vuosikymmeninä, jonka vuoksi AARI Metsä on lähtenyt tukemaan Pro Puruveden vesistönsuojelutyötä.